Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. marraskuuta 2015

RANSKA FRANCE

En tee tästä nyt kovin pitkää tekstiä, sillä videolla kerron koko matkan tapahtumat. Siis 6.10.-13.10 olimme koulun retkellä Ranskassa. Retki oli osa projektia, jossa meillä asui toukokuussa eräs ranskalainen tyttö ja nyt oli mun vuoro mennä sinne.
   Ennen matkaa ajattelin, että lähtöpäivänä ja sitä edeltävänä iltana oisin tosi jännittynyt, sillä lähtisin kuitenkin ekaa kertaa ilman vanhempia ulkomaille viikoksi ja asumaan lähes vieraaseen perheeseen. Loppujen lopuksi mua ei jännittänyt paljoakaan ja olin tosi innoissani! Mun perhe siellä oli tosi mukava ja vaikka englanti välillä tuotti heille ongelmia, se ei haitannut. Mulla oli siellä oma ihana huone ja tunsin itseni tosi tervetulleeksi heille. Varsinkin viikonloppuna kun vietin koko viikonlopun vain heidän kanssaan, juttelin heidän kanssaan paljon ja pelailtiin pelejä yms kivaa. :) Arkipäivinä olin paljon suomalaisten kanssa, sillä käytiin suomiporukalla esim. Pariisissa, Chartresissa, museoissa ym. nähtävyyksillä. Illat sitten aina vietettiin kotona, joka oli hyvä koska päivät oli niin pitkiä että ei oikein muuta olisi jaksanutkaan.
   Oon tosi ilonen että osallistuin tohon projektiin! Suosittelen kaikille osallistumaan, jos on mahdollisuus tälläsiin kansainvälisiin projekteihin.
   Kirjotin tätä jo aikaisemmin, mutta nyt kun julkasen tän, Pariisissa on tapahtunut nämä kamalat terroristi-iskut... Oon aika järkyttynyt, varsinkin kun itse just kuukausi sitten kävelin lähellä niitä paikkoja missä ne tapahtui. :( Pray for Paris!






Chambordin linna
 

Vendômen kaupungista
 

Orléans

perjantai 1. toukokuuta 2015

Wanhat 2015

Oonpas taas tosi ajoissa (laiskako), mutta nyt on aika kertoa mun wanhoista!

Voisin aloittaa ihan mun valmistautumisesta tansseihin. Mekko ostettiin jo syksyllä ihan täältä Hämeenlinnasta Finezza-nimisestä liikkeestä. Kampaajankin varasin jo joskus loppusyksystä muistaakseni. Alusta asti mietin jotain sivukiharasysteemiä ja se sitten toteutuikin. Meikkaamisen hoidin kuitenkin itse, kun tiesin etten halua mitään hirveän erityistä ja osaisin tehdä sen itsekin. Tanssikenkinä mulla toimi tosi matalat mustat korkkarit cittarista ja olivat todella mukavat tanssiessa!
   Sitten se päivä koitti, torstai 12.2.2015. Meillä oli aamulla 7.30 kenraaliharjoitukset, jonka jälkeen menimme koululle abigaalaan. Sen jälkeen tulin kotiin ja en tehnyt mitään erikoista, kun ei ollut kiire. Kahdelta menin kampaajalle ja kampauksen tekoon meni n. tunti. Sen jälkeen kotiin ja aloitin meikkaamisen. Viiden maissa sitten mekko päälle ja menoksi kohti Elenia-areenaa. Kaikilla oli tosi jännittynyt mutta iloinen fiilis. Kaikista wanhoista otettiin ryhmäkuva ja sitten oli aikaa ottaa kavereiden kanssa kuvia yms.
   Itse tanssit alkoi 18.30. Meidät oli jaettu kahteen eri ryhmään ja 1. ryhmä aloitti, jossa minäkin siis olin. Oli aivan mahtava fiilis ja tanssit meni tosi hyvin! Kaikki sujui eikä tapahtunut mitään isoja kommelluksia. Mun lemppareita oli ehkä tango ja wieninvalssi. Mä myös nautin tosi paljon siitä tanssimisesta siellä. Me oltiin niin kauan harjoiteltu niitä tansseja, että ne muisti jo tosi hyvin, joten pystyin nauttimaan itse tanssimisesta ja siitä fiiliksestä. Kun olimme tanssineet kaikki kymmenen tanssia, oli oman tanssin vuoro. Sekin meni tosi hyvin ja sitäkin oltiin harjoiteltu tosi paljon! Sen jälkeen oli väliaika, jonka jälkeen oli 2. ryhmän aika tanssia. Lopuksi vielä sai tanssia ystävien ja vanhempien kanssa valssia ja humppaa.
   Seuraavana aamuna perjantaina piti herätä ajoissa taas meikkaamaan. Kampaus oli onneksi pysynyt hyvin yön yli koossa. Yhdeksältä menimme ala-asteelle tanssimaan ja tanssimme siellä tyttöpareissa, koska pojat olivat sillä aikaa toisessa koulussa. Tanssit meni hyvin ystäväni kanssa ja lopuksi saimme hakea ala-astelaisia tanssimaan valssia ja aaw se oli kivaa! :D Kymmeneltä sitten menimme yläasteelle tanssimaan, jossa tanssimme taas normaalisti tyttöpoikapareissa. Tanssit meni liian nopeasti ja oli aika mennä omalle lukiolle. Siellä haimme ykköset palvelemaan meitä ja hakemaan ruokaa meille. :D Sitten oli parikuvaukset ja vaan hengailua kavereiden kanssa ja kuvailua yms. Yhdeltä sitten alkoi tanssit omalla koululla ja siellä kaikilla oli jo tosi rento fiilis ja musta ainakin tuntui, että siellä tanssit meni parhaiten. Lopussa oli niin kiva fiilis kun haettiin ykkösiä tanssimaan ja kaikki vaan tanssi ihan täysillä mukana. Tanssien jälkeen tulinkin vain kotiin ja rentouduin, kunnes illalla oli jatkot. :D
   Oli siis tosi kivat pari päivää ja haluisin elää ne uudestaan! On ikävä myös tanssiharkkoja, koska harjoiteltiinhan me noita n. kolme kuukautta yhteensä ja innostuin tanssimisesta koko ajan vain lisää. :D Mutta nyt vähän kuvia... :)










torstai 23. lokakuuta 2014

Lokakuuuu

Terve!
Mitä mun lokakuuhun on kuulunut? Noh, syysloma, koeviikko, stressiä kokeiden läpipääsemisen suhteen, kavereiden näkemistä, ruotsipanostusta...
   Syysloma siis tuli ja meni ja olin todellakin sen tarpeessa! Oli ihana olla hetki ajattelematta koulua, varsinkin kun juuri sitä ennen oli koeviikko. Enpä tehnyt mitään erikoista, kävin harkoissa, shoppailin ideaparkissa, läskeilin, tehtiin mantsan parityötä Tuijan kanssa... Eli kyllä sitä kouluakin piti loppulomasta ajatella. :D
   Niin siitä koeviikosta... Hehheh... Ei mennyt ihan niin putkeen. Tuli yksi vitonen, kutonen, seiskoja ja kaseja. Olin bilsan ja matikan suhteen ihan masentunut, kun olin melkein varma etten ollut päässyt niitä läpi, mutta kun kuulin että olin päässyt läpi niin oujee! Numerot tietenkin olisivat voineet olla paremmat... Bilsa 2 kurssi oli oikeesti tosi vaikee mulle, jolle ykköskurssikin tuotti ongelmia! Noh, tässä jaksossa yritän panostaa varsinkin kieliin, koska en halua että mun enkku tai ruotsi laskisi!

Ainiin, olin syyskuun lopussa kuuluttamassa taitoluistelukisoissa omien kisojen jälkeen ja oli kivaa! :)
 
 
Ulkona kavereiden kanssa :D Laatu 5/5
 
Metsässä pyöräilyä :)
 
Hyvää lokakuun loppua kaikille! :)

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Tammisaari

Olimme koulun retkellä Tammisaaressa jo pari viikkoa sitten. Tässä pieni stoori sieltä. :)
   Lähdettiin aamulla bussilla ja sinne ajoi kaksi tuntia. Sit päästiin Tammisaaren lukioon eli Ekenäs gymnasiumiin ja meille esiteltiin koulua. Se on siis ruotsinkielinen lukio ja päästiin näkemään pitkän matikan tuntia ruotsiksi... Kivaa... :D Sitten mentiinkin jo syömään jonka jälkeen vuorossa oli pieni sightseeing kierros bussilla. Sen jälkeen palattiin koululle ja meille kerrottiin ruotsiksi Tammisaaresta ja sit alettiin pelaamaan hedelmäsalaatin tyylistä peliä ruotsiksi. Sitten aliasta ruotsiksi... Mukana oli siis niitä suomenruotsalaisia jotka ei osannut kunnolla suomea, joten oli kiva sönköttää ruotsiksi. :D Mut se oli ihan hauskaa! Sitten meidät vietiin vesitornille, jonne kiivettiin ja nähtiin näköaloja, jonka jälkeen meillä oli pari tuntia vapaa-aikaa ja mentiin kahvilaan ja ottamaan kuvia. :) Sitten lähdettiin takaisin Hämeenlinnaan. Kannatti kyllä ilmoittautua tolle reissulle ja oli kiva käydä siellä kun en oo ennen käynyt! :) Seuraavaksi kännykkälaatuisia kuvia...

 
 
 
 
 Kaisan rento askel :D
 
 
 
 

maanantai 26. toukokuuta 2014

Vanssit ja kuulumisia !

Moooi!

Pitkästä aikaa vähän kuulumisia. Vika viikko lähti koulussa käyntiin, se tarkoittaa koeviikon viimeisiä päiviä ja höntsäilyä. Tänään oli ruotsin koe ja huomenna pahin edessä: matikka. Oon tän matikan kurssin aikana ollut eniten pihalla kun muilla kursseilla ja läksytkin jääneet aika vähälle... :D Viime viikolla oli hissan, äikän ja psykan kokeet. Mulla oli psyka 2 kurssi, ja se oli tähän mennessä yks mun lempparikursseista! Aiheena oli kehityspsykologia eli ihmisen kehitys syntymästä kuolemaan ja se jotenkin kiinnosti mua aika paljon. Psyka ois tarkotus kirjoittaa yo-kirjotuksissa ja tää kurssi oli kuulemma haastavin käsitteiden ja teorioiden osalta, niitä nimittäin oli paljon.
   Harkatkin loppui ja se ärsytti sen takia, että olin pääsemässä juuri taas uuden kaksoishypyn! Jotenkuten pääsin sen jo, mutta jäi vähän auki pääsinkö mä virallisesti sitä vielä, mut ens kaudella jatkuu! :) Joka kevät jaetaan palkintoja luistelijoille ja mä sain palkinnon kehityksestä, se piristi kivasti. :)
   Outo olo, että eka lukiovuosi on pian ohi! Miten aika menee näin nopeasti? Kesällä aion kyllä nauttia ja yrittää olla stressaamatta sekä juhlia! :)

 
Tuli tilattua mun ekat Vanssit Zalandolta! Suosittelen Zalandoa, tuli jo vajaa viikossa ja ilmaiset toimituskulut! Itse kengät maksoi 65€. Vansrakkaus <3
 
Tässä se palkinto.. :)
Siellä Viron kisoissa kaikki sai tälläsen, jeejee!
Summer is beginning !
Lenkkeilyä :)

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Time flies...

Se ois nyt hiihtoloma! :)
   Vaikka onkin hiihtoloma, niin silti kouluasiat saa mut stressaantuneeksi... Uusi jakso alkoi ihan mukavasti ja aineetkin vaikuttaa ihan kivoilta. Saksaa on pitkästä aikaa, viimeksi sitä on ollut ysillä ja mulla on oikeestaan tällä hetkellä motivaatiotakin sen opiskeluun, vaikka eka epäilin että jaksankohan jatkaa. Englannin motivaatio on laskenut, koska enkun koe ei mennyt ihan nappiin ja vitonen tuli. Noh, mutta pitkästä matikasta tuli taas seiska josta oon iloinen! :)
   Mulla oli luistelukisat viikko sitten Raumalla ja siellä en ollut ennen kisannutkaan! Oli kiva mennä pitkästä aikaa ihan vieraaseen jäähalliin. :D Mutta siis, ohjelma meni ihan ok, yhden kaksoishypyn kaaduin ja kaikki piruetit ei menneet ihan hyvin. Olin ekaa kertaa sellaisissa kilpailuissa, joissa oli sama arviointimenetelmä kuin näissä isoissakin arvokisoissa. Se arviointi on aika rankka, joten ohjelman jälkeen aattelin että mun kaikki piruetitkaan ei pakolta menneet läpi, mutta kyllähän ne meni ja olin kolmas! :) Vihdoinkin vähän paremmat kisat!
   En tiiä mistä johtuu, mutta jalka on vähän kipeytynyt. Joissakin harkoissa on sattunut aika paljon, mutta esim. tänään ei taas sattunut niin paljoa. Nojaa, nyt yritän nauttia lomasta ja tulihan sitä eilen jo Helsingissäkin käytyä, alhaalla näette parit kuvat sieltäkin... :D

Yksi kaveri teki siis minulle tälläisen ihanan ranskalaisen letin, ite en todellakaan osaa! :D
Matikan geometrian geokappale :D
Pakollinen Starbucks -kuva
Hehheh kukas se siinä... :D

tiistai 4. helmikuuta 2014

Koeviikko pian ohi!

Koeviikko... Stressiä, mutta rentoja koulupäiviä. Tänäänkin olin koulussa tunnin. :D Viimeinen koe on huomenna eli svenska. Muut kokeet on mennyt jotenkuten, vaikea sanoa. Tuskin kamalan hyviä numeroita on luvassa. Tänään kävin kysymässä kesätöitä monista kaupoista, mutta näköjään täytyisi olla 18 lähes kaikkiin paikkoihin... Täytyy vielä metsästää. :)
   Harkkoja on ollut ja huomenna on pienet oman seuran kisat Hämeenlinnassa ja lauantaina Heinolassa. Viime viikolla harkat meni ihan hyvin ja varsinkin yksi tunti jolla pääsin uuden kaksoishypyn! En oo moniiin vuosiin kehittynyt hyppyjen kanssa kunnolla ja nyt vihdoin! Kilpapuolella ennen se oli niin lähellä mutta kun siirryin harrastepuolelle se alkoi unohtua, mutta nyt kun palasin niin sieltä se tuli! :) Mutta nyt viime harkat ei oo menneet kauhean hyvin. Sen kertoo se, että jalat on aivan mustelmilla ja kipeät. :D Nojaa, kisat menee sitten miten menee. :)

Ajattelin koeviikon keskellä piristää itseäni ja kävin kaupoilla... :D

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

All I want for christmas is you

Ihanaa, kun saa kuunnella joululauluja ja vaan fiilistellä! Oon niin innoissani, vähän kortteja pitäisi vielä tehdä ja lahjoja ostella.
   Koulustressikin helpotti, koska toinen jakso siis loppui pari viikkoa sitten ja OUJEE sain kolme ysiä mun jaksotodistukseen! Olin ihan innoissani, lukion ekat ysit ja heti kolme! :D Sit tuli yks seiska ja yks kutonen. Oon tosi tyytyväinen! :)
   Huomenna meen vasta yhteentoista kouluun, jee! Meen suoraan jäähallille, koska meillä on liikassa luistelua! Toivon että me tehtäisiin siellä muutakin kun pelattaisiin jotain... Mutta kiva päivä tulee varmaan huomisestakin.
   Perjantaina oli itsenäisyyspäivä, niin silloin olin katsomassa jäähallilla sitä itsenäisyysfantasiaa. Se oli kyllä tosi hyvin tehty, ehkä parempi kuin viimevuotinen! Nyt se oli muuttunut maksulliseksi ja paikkoja oli enää jäljellä seisomakatsomossa kun mentiin sinne, mutta se ei haitannut. :D Lauantaina olin Ideaparkissa tekemässä pieniä vaateostoksia, en sitten mitään suurta kuitenkaan löytänyt. Sunnuntaina olikin illalla täällä teatterissa vieraileva näytelmä "Melomista" jonka kävin katsomassa. Se oli siis Aku Hirviniemen monologinäytelmä ja aivan mahtava! Ei yhtään tylsä vaikka olikin vain yksi näyttelijä ja tosi hyvin toteutettu. :)
   Oho kello rientää, see you!

Hypärin eväät! :D (Manu on kiva paikka)
Hyvää joulukuun jatkoa! :)

maanantai 11. marraskuuta 2013

Little bit tired...

Uusi viikko taas lähtenyt ihan mukavasti käyntiin! :)
   Eilen oli taas luisteluharkat niinkuin normaalisti, mutta jotenkin kaikki oli vähän sekasin. Ritarihallista eli isommasta hallista oli valot pois päältä joten siellä tuli hengattua (jännää...), Anni suihkutti lakkaa naamaansa koska halusi olla cheerleader ja kun toinen tunti alkoi, Sofia päätti tulla jäälle niin että teräsuojat jäivät teriin ja siitä seurasi hieno kaatuminen. :D Muakin jotenki väsytti toisella tunnilla ja tuntui että olin ihan löllö.
   Tänään koulussakin mua väsytti aika paljon, matikassa en pysynyt perässä, yritin vaan kopioida opettajan laskuja mun vihkoon enkä tajunnut itse mitään. Musan tunti oli kyllä kiva, laulettiin mm. Robinia. :D Bilsassa katsottiin yhtä dokumenttia jossa lähikuvattiin koko ajan jotain ampiaisia ja muita ötököitä, hyyi, ei ollut mun juttu.
   Keskiviikkoon mennessä täytyy lukea vielä jotain 150 sivua yhdestä kirjasta äikkää varten, joten taidankin tästä mennä lukemaan... Good night! <3

Löytyi koneen kätköistä taiteellinen kuva toissatalvena... :D Tulispa lumi jo!