Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. lokakuuta 2014
sunnuntai 3. elokuuta 2014
tiistai 17. kesäkuuta 2014
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Tule kevät !
Heipä hei!
Täällä sitä ollaan! En ole melkein koskaan pitänyt blogissani näin isoa taukoa tai yleensäkin kirjoittanut näin harvakseltaan, mutta pakko tässä on vain syyksi sanoa kiireet ja väsymys.
Kevät oli jo melkein täällä, tennarit oli jalassa ja pyöräkausi avattu mutta sitten ne lumet taas tulivat. Nyt ne on taas sulamassa ja se on hyvä siksi, että ois kiva pyörällä liikkumaan.
Mun päivät menee nykyään aika lailla näin: Herätys 6.30, kouluun klo 8, koulussa joko puol kolmeen tai neljään, kävellen suoraan jäähallille, siellä tunnin harkat ja pari kertaa viikossa jumppa päälle, sitten kotiin noin puol kuuden tai kuuden maissa, läksyt, somepäivitykset, nukkumaan. :D Mutta se on ihan mukavaa että on tullut tollanen rytmi päiviin. :)
Luistelukuulumisia: Kevätnäytös lähenee ja niitä on treenattu nyt harkoissa. Eilen oli kilpailut Tampereella ja ne meni ihan hyvin, pieniä virheitä mutta kerrankin hypyt onnistui paremmin kun viime kisoissa. Jotkut on sanonut että mun luistelu on kehittynyt ja kyl se omasta mielestänikin vähän, ainakin ihan perusluistelu. Luistelen jotenkin itsevarmemmin ja hypytkin on ehkä vähän lennokkaampia kuin ennen, tai no ainakin joskus. Kuntokin on saattanut vähän nousta tai no ainakin on tullut tehtyä enemmän lihaskuntoa kun ennen. :D Laitan tähän alle mun kisaohjelman eilisistä kisoista! :)
Koeviikko alkaa ens viikon lopulla ja se stressaa jonkin verran koska on kuusi koetta peräkkäin. Enkku pelottaa, koska haluun päästä siitä läpi, samoin kemia. Koeviikon jälkeen kaikki helpottaa!

Eka piruetti meni pieleen ja siis tuomarit oli tuolla toisella puolella, siksi teen tän ohjelman väärinpäin. :)
Yksi kuvisprojekti :D |
maanantai 27. tammikuuta 2014
maanantai 23. joulukuuta 2013
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
perjantai 6. joulukuuta 2013
perjantai 25. lokakuuta 2013
Tubemiitti Helsinki 19.10 !
Vihdoin saan tehtyä tämän postauksen liittyen viime lauantaihin! Silloin olin Sofian (tästä hänen blogiinsa!) kanssa Helsingissä youtubemiitissä! Siitä ilmoitettiin tubessa vasta perjantaina joten se oli aika extempore päätös, mutta sinne oli tulossa juuri niitä joita me seurataan joten pakkohan se oli mennä. :D
Se oli siis Senaatintorilla ja sinne piti ekana osata suunistaa... No hyvinhän me sinne päästiin ja odoteltiin vlogaajia, kun he olivat vähän myöhässä. Siellä tuuli ihan sikana ja oli kylmä! No sitten sinne tuli vlogaajia, kuten Mariieveronica, Tume ja Veelogi ja olin ihan et apua jeejee! Mut sit näin kun ihmiset alkoi piirittää yhtä ihmistä ja kuikuilin kuka se oli ja se oli eeddspeaks! Eeddspeaks eli Eetu on mun suosikki eikä hänen tulostaan oltu ilmoitettu joten olin ihan sekaisin. :D
Siinä sitten saatiin parit yhteiskuvat parien vlogaajien kanssa ja otin itekin videoo sieltä. Pystyttiin myös vähän jutteleen heille, koska oli sen verran pieni miitti, siellä oli about 40-50 ihmistä(?).
Mut joo oli tosi mahtavaa nähdä noita vlogaajia (ja jos nyt joku ei tiennyt mitä tarkoitaa vlogaaja, niin se on videobloggaaja eli tekee videoita youtubeen). Toivottavasti pian pääsisin uudestaan johonkin tubemiittiin! :)
Ketä vlogaajia te seuraatte ja ootteko ite olleet tubemiiteissä? :)

Eetu :) |
Mariieveronican kanssa :) Siellä tuuli joten siksi hiukseni lentävät... |
Miittiporukkaa :) (Otettu Tumen fb-sivulta) |
Edelleenkin siellä tuuli ihan kamalasti! :D |
Jonkinlainen video sieltä :)
Ketä vlogaajia te seuraatte ja ootteko ite olleet tubemiiteissä? :)
lauantai 12. lokakuuta 2013
Syksyyy !
Pientä syksyistä videota kun eilen oli ihana syksyinen sää niin päätin mennä ulos kuvaamaan. :) Tällä viikolla on muutenkin ollut tosi kiva fiilis ja hyvä sää, mutta pian täytyy valmistautua kylmempiin säihin. Oonkin viime päivät metsästänyt uutta talvitakkia, että saisi senkin ajoissa ostettua. Mistä asioista te pidätte syksyssä eniten? :)
perjantai 27. syyskuuta 2013
tiistai 17. syyskuuta 2013
lauantai 24. elokuuta 2013
Lukiokuulumisia vielä videolla
Tässä on osin näitä samoja juttuja mitä oon jo kirjottanut tänne, koska tein tän youtubea varten :)
sunnuntai 11. elokuuta 2013
Lukioooooon
Viimeinen lomapäivä on mennyt ihan leppoisasti. Juuri äsken tuli ekan jakson kirjat päällystettyä ja muutenkin koulujutut valmiina (paitsi vaatteita en oo tarkkaan valinnu!). Huomenna sitten tieni ei käy enää sitä tuttua yläastetta kohti, vaan uutta koulua eli lukiota (joka on kyllä melkein yläasteen vieressä...).
Kaikki on varmaan saanut tarpeekseen back to school -jutuista mutta aattelin jakaa tänne vielä mun back to school -videon. :)

Leivoinkin tässä pari päivää sitten keksejä :) |
torstai 1. elokuuta 2013
maanantai 29. heinäkuuta 2013
Kuopio !
Moiks!
Olimme yli viikko sitten Kuopiossa vanhempien kanssa ja no, suurimmaksi osaksi shoppailtiin keskustassa ja käytiin Matkus -kauppakeskuksessa. Sit käytiin parilla tutuilla kylässä ja yhteensä oltiin kaks yötä. Hotelli oli Atlas, en pahemmin suosittele, loput selviää videolla. :D

Hauskoja paikannimiä suomessa... :D |
Matkus |
Äidin kanssa käytiin parhaassa kahvilassa eli Houkutuksessa ja saatiin kunnon herkkuannokset <3 |
lauantai 27. heinäkuuta 2013
Azoreiden matka, päivät 5 ja 6
Tokavika osa Azoreiden matkasta ja lopussa vielä videona nää päivät! :)
Päivä 5:
Herätys 8.30 ja n. klo 11 lähdimme paikallisbussilla kohti Vila Francan kylää. Istuin menomatkan jonkun paikallisen pojan vieressä kun bussi oli ihan täynnä, se jutteli osan matkasta joidenkin takana olevien kavereidensa kaa ja yritin saada jotain selvää mutta juu en tietenkään saanut. :D Kuitenkin, kun pääsimme perille lähdimme kävelemään ylöspäin yhtä patikkareittiä pitkin. Tai se oli vielä ihan autotietä mutta korkea nousu ja oli aika kuuma... Pääsimme yhden kirkon kohdalle ja pidimme siellä pienen tauon, otettiin kuvia jne.
Meidän oli tarkoitus lähteä patikoimaan vielä mäkeä ylöspäin hiekkatietä pitkin, mutta sen reitin alussa luki että reitti on väliaikaisesti suljettu. No kun sinne asti oltiin tultu, niin eihän me siitä välitetty vaan menoksi vaan! :D Mä kyllä olisin voinut jättää väliin koska pelkäsin et siel on jotain tapahtunut, mutta vanhemmat raahas mua perässään. Reitti oli ihan hyvä ja lehmiä taas paljon reitin varrella. Kiivettiin jonkin matkaa ylöspäin ja kun oltiin jo aika puhki niin tultiin takaisin alas.
Kun päästiin ihan alas takaisin kylään, yks mies huuteli kadulla englanniksi että "Oliko hyvä patikoida" ja kyseli mistä me ollaan kotoisin ja tiesi suomen naapurimaat jne. :D Meillä oli vähän kiire, koska piti käydä vielä syömässä ennen bussia joten ei jääty pahemmin rupattelemaan vaan yksi toinen mies kertoi meille missä oli lähin baari (Tosi ystävällisiä ihmisiä tuolla!) ja sinne sit syömään ja bussilla takaisin Ponta Delgadaan.
Päivä 6:
Herätys taas 8.30 ja aamiaisen jälkeen päätimme lähteä kävelemään uimarannalle, jonne oli matkaa vähän yli 5 km. Se oli siis merenranta ja meri oli Atlantti. Se oli tosi kylmää joten tyydyttiin äidin kanssa kastelemaan vaan jalat, isä uskalsi kastautua. :D Hengattiin siellä hetki kunnes lähdettiin kävelemään takaisin Ponta Delgadaan ja käytiin syömässä toustit Pink -nimisessä kahvilassa ja sitten mentiin Sol-mar -kauppakeskukseen, jossa puolet oli tyhjää! Siellä ei viihdytty kauaa joten shoppailtiin vähän keskustassa ja sitten hotellille uimaan, syömään ja nukkumaan.
Nyt kuviin ja videoon:

Kirkko Vila Francassa |
Vila Francan kylää vielä |
NÄÄ ON VAAN NIIN PARHAITA, ostan näitä aina kun käydään ulkomailla, missä näitä sais suomessa?? :D |
"IIK AALTO!" |
"Ota nyt äkkiä se kuva" :D |
Ei pyöriä, ihmisiä, lehmiä tai jotain vaunuja. :D |
tiistai 16. heinäkuuta 2013
Azoreiden matka, päivät 1 ja 2
Tästä lähtee Azoreiden kertomus, lopussa myös matkapäiväkirja videona. Olimme siis viikon 4.7.-11.7.2013 Azoreiden saarilla, Portugalissa. Saari jossa me oltiin oli Sao Miguel ja kaupunki oli Ponta Delgada.
Päivä 1:
Herättiin viiden maissa kotona ja kuuden jälkeen lähettiin ajelemaan kohti lentokenttää. Siellä sitten oltiin seitsemän maissa ja kone lähti yhdeksältä. Matka oli siis Aurinkomatkojen järjestämä, muuten tonne ei pääsisi suoralla lennolla. Lento kesti n. 5,5h ja se aika meni hitaasti, varsinkin kun finnairin tuoleja ei ole tehty mun pituiselle... :D
Perillä oltiin siis suomen aikaa puoli kolmelta, mutta siellä kello oli kolme tuntia jäljessä, joten kello oli siellä vasta puoli kaksitoista! Se oli aika kivaa, koska oli koko päivä vielä aikaa. N. 10min matka bussilla hotelliin ja me saatiin huone ylimmästä kerroksesta! Ihana huone, ihana hotelli!
Sitten lähdettiin kiertelemään vähän kaupunkia ja mentiin Aurinkomatkojen tervetulotilaisuuteen. Lopuksi vielä uimaan hotellin uima-altaisiin ja saunaan jonka jälkeen päivällinen ja nukkumaan.
Päivä 2:
Herättiin puoli yhdeksältä paikallista aikaa ja syötiin aamupala jne ja lähdettiin taxilla n. 15min ajomatkan päähän keskelle metsää. :D Se oli patikointireitin alku ja edessä oli 11km patikointia. Aluksi iso nousu ja loppumatka laski aina vähitellen alaspäin. Kierrettiin kaksoisjärvet siis ja n. kolmen tunnin kävelyn jälkeen saavuttiin Cete Cidadeksen kylään. Se oli tosi pieni kylä, käytiin sen kylän keskustassa joka tarkoitti pankkia, baaria ja puhelinkoppia. :D Käytiin sitten kylän ainoassa baarissa syömässä jätskit.
Lähdettiin ainoalla bussilla takaisin Ponta Delgadaan joka lähti klo 16.25 ja tiellä tuli vastaan lehmiä, joten ne hidastivat hiukan matkaa. Bussikuski näytti siltä että se oli ihan täynnä niitä lehmiä, varmaan ennenkin tullut tielle. :D Illalla taas uimaan, syömään ja nukkumaan. Nyt kuvat:

Näkymä parvekkeelta |
Finnair lähti pois kun oli tuonut meidät |
Noustiin toi mäki just, eli patikoinnin alussa, aika sumuista. |
Kaksoisjärvet |
Nams, varsinkin toi mango ja ananas <3 |
Tässä vielä tää video :)
lauantai 13. heinäkuuta 2013
perjantai 28. kesäkuuta 2013
Me osataan!:D
Me kyl osataan nää akrobatiajutut!;)
Mut noi on kuvattu toissapäivänä mun synttäribileissä ja tänään oli virallinen synttäripäivä joten oon nyt virallisesti sweet sixteen! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)