Tässä postauksessa on pieni teatteriarvostelu Hämeenlinnan teatterissa pyörivästä Perheistä parhain -näytelmästä.
Näytelmä kertoo kahdesta naapuriperheestä jotka ovat sukua toisilleen ja aivan erilaisia sekä heille tulee riitaa perintöryijystä. Samalla myös serkukset rakastuvat toisiinsa. Niitä suhdekuvioita on kyllä tähän vaikea selittää, joten en edes yritä. Siinä otetaan myös vähän kantaa nykypäivän tapahtumiin, kuten facebookiin. Se on siis komedia ja mukana näyttelijöinä mm. Heikki Nousiainen, Johanna Reilin, Turkka Mastomäki, Birgitta Putkonen ja Lauri Kukkonen. Juulia esittävä Usva Kärnä oli mielestäni todella hyvä roolissan! :)
Näytelmä oli mielestäni ihan hyvä, mutta siitä olisi voitu tehdä parempikin. Musiikki ja efektit olivat tosi hyvin tehtyjä, esim. kun vaihtui asunto jne. Loppu jotenkin tyssäsi vain kesken, mutta kai siitä ryijystä sitten jotenkin saatiin sovittua. Naapurinmies (Lasse Sandberg) oli ihan hauska lisä näytelmässä aina väleissä. Näytelmän ensi-ilta oli 18.10.2012.
Voisin mennä katsomaan sen uudestaan ja suosittelen kaikille tsekkaamaan sen! :)
Kuva täältä. |
Lopuksi vielä tumma teatteriasu (+ uggit). |
Hyvää viikonlopunjatkoa! :)
Ihana kampaus, harvoin näkee susta kuvia hiukset auki :)
VastaaPoistaVoi kiitos! :)
PoistaEi vitsi mä kuolen kun oot niin kauniis♥♥
VastaaPoistaOon sulle niiiin kade!
Ei ole kyllä totta, mutta kiitos paljon! <3 :D
PoistaOmpas >:D
VastaaPoista:D voi kiitos <3
Poista:D♥
VastaaPoista