lauantai 9. maaliskuuta 2013

Lontoo, päivä 2

Toisen päivän aamu alkoi "iloisesti". Hotellihuoneessa oli vain yksi pistorasia johon sopii samat johdot kun meillä suomessa ja se oli tarkoitettu parranajokoneelle. Suoristusrauta ei siis lämminnyt siinä yhtään! Luulimme että suoristusrauta oli rikki... Hiukset olivat ihan kikkurat ja olin jo lähdössä ostamaan suoristusrautaa, mutta siinä olisi mennyt turhaa aikaa joten piti kestää laittamalla hiukset vaan kokonaan taakse... Ei se sitten loppujenlopuksi ollut niin paha, mutta tuossa tilanteessa ärsytti. :D
   Lähdimme kävelemään Oxford streetiä pitkin kohti Piccadilly Circusta. Se on siis sellainen aukio, jossa on pari isoa valomainosta. Sieltä bongasimme ison turistikrääsäkaupan, joten siellä meni aikaa. Siitä sitten kävelimme seuraavalle aukiolle nimeltään Trafalgar square joka on tunnettu aukio Lontossa. Näimme jo vähän matkan päässä olevan Big Benin, joten matkamme jatkui sinne. Kun kävelimme kulman takaa, näin Big Benin heti nenäni edessä. Siitä piti sitten räpsiä kuvia, mutta lyhyenä ihmisenä kuvien edessä näkyy ihmisten päälakia...
   Sitten kävelimme siltaa pitkin London Eyen luokse ja olimme ostaneet etukäteen liput sinne. Mulla on kauhee korkeenpaikankammo mutta oli pakko mennä. :D Ei se ollut onneksi niin paha, mutta maisemat olivat ihania! Yksi kierros kesti n. puoli tuntia, mutta olisin voinut olla kauemmin. Heti kierroksen jälkeen menimme syömään vohvelit ja kaakaot läheiseen kahvilaan. <3
   Kävelimme takaisin Trafalgar squarelle ja menimme kuuluisaan taidemuseoon National galleryyn. Siellä on kuuluisien maalailijoiden maalauksia, kuten Leonardo da Vincin. Sitten mietittiin että minne seuraavaksi ja edessämme oli sightseeing bussi joten hyppäsimme siihen ja teimme n. 1,5h kierroksen ympäri Lontoota. :D
   Kello olikin kierroksen jälkeen jo jotain kuusi illalla, joten menimme syömään ja sitten päätin että nyt mennään ostamaan se uusi suoristusrauta. Näin niitä yhdessä liikkeesä hotellin lähellä ja menimme minuuttia vaille kahdeksan sen ovelle eikä meitä päästetty sisään koska se meni kahdeksalta kiinni! No ragesin siinä hetken ja sitten menimme ostamaan adapterin. Kokeilin adapterin avulla suoristusrautaa hotellihuoneessa ja sen avulla se sitten toimi! Onneksi ei ostettu sitä uutta rautaa. :D Illalla olin sitten ihan rätti.
   Tulipas pitkästä aikaa pitkä teksti, nyt kuviin...


Piccadilly Circus
Trafalgar square
National galleryn edessä
Big Ben!
London Eye!
Tollanen kapseli jonka sisässä oltiin. :D Tässä kuvassa ollaan korkeimmassa kohdassa.
Nams <3
Tän parempaa kuvaa en saanut Tower Bridgestä...
Siinä se taas on.

Hyvää viikonlopunjatkoa! :)

8 kommenttia: