sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Jotain luistelusta...

Viikko taas vierähti ja nyt meneillään on sunnuntaiangst, koska koulu ei juuri nyt kuullosta kauhean houkuttelevalta. Mutta ensi viikon viikonloppu tulee olemaan taas tosi kiva, koska perjantaina mulla on luistelukisat Tampereella. Eka aattelin että en mä pääse sinne kun sinne karsitaan väkeä, enkä oo koskaan ollut niissä mutta sitten olin ihan jeejee kun näin että oonkin listalla! Meillä on niin vähän kisoja, niin siksi aina yhdetkin kisat lisää on tosi kiva juttu. :) Sunnuntaina me sitten menemmekin vanhempien kanssa Helsinkiin yksille messuille.
   Mähän olen siis viime vuodet ollut luistelussa harrastepuolella, eli en oo ns. kilpapuolella. Mulla on silti kisoja Taitajat -sarjassa, mutta en siis tähtää minnekään korkealle. Nyt siellä on suunniteltu alue-ryhmää, eli siinä kilpailtaisiin aluetasolla. Sinne siis suunniteltiin että jos on halukkaita, niin meidän ryhmästä ne jotka pääsee axelin voisi mennä tähän alue-ryhmään. Sitä pitää harkita, koska se ois vähän niinkun paluu kilpapuolelle. Treenejä ois neljä tuntia viikossa arkena, kun nykyään mulla on tunti arkena ja kaks tuntia sunnuntaisin. Lukion takia se voi olla huono, varsinkin jos treenit on kolmelta. Mutta itse luistelun kannalta se ois kiva kokeilla taas vähän erilaista treeniä ja sellasta kun kilpapuolella on, koska kuitenkin luistelu on ollu mulle aika tärkee harrastus ja olin kauan kilpapuolella. Tulisin kilpailemaan aluejuniori sarjassa ja tiiän että en tulisi menestymään siinä koska noh, kaksoishyppyjä ei ole hirveän montaa jota pääsen. :D Noh, sitä täytyy miettiä...
   Ohhoh, mulla ois vielä paljon kirjoteltavaa mutta kello on ihan liikaa, moikka! :)

2 kommenttia:

  1. Kyl sie varmaan selvittäisit lukion hyvin siinä ohella. Miulla on yli 10 kertaa viikossa harkat ja oon selvinny lukiostakin ihan hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä mäkin uskon :) Huh, sullapa on paljon joten jos sä pystyt yli 10 harkoilla käymään hyvin lukiota niin ehkä mäkin sitten neljällä haha :D Mut toi vielä vähä riippuu että onko muita menossa siihen ja että perustetaanko sitä :)

      Poista